Koiraterapia – apua koiran käytösongelmiin ja pelkotiloihin

Nykyajan koiralla on melko paljon kestettävää. Jos verrataan koiran elämää siihen millaista se oli sata vuotta sitten, on hännänheiluttajan arki muuttunut rutkasti. Koiran tehtävänä on satojen vuosien ajan ollut puhtaasti se, ihmisen apuvälineenä toimiminen. Koiran päätehtäviä ovat historian aikana olleet metsästys, karjan paimennus sekä kodin ja karjan vahtiminen ihmisen apuna.

Nykypäivänä koiran elämä on melko erilaista. Koira hankitaan perheeseen, usein siksi että perheessä kaivataan piristystä elämään ja suloista lemmikkiä arkeen. Mustin nykytehtävänä on lähinnä toimia harrastus- ja seurakoirana ihmiselle, mikä tarkoittaa monen lemmikin kohdalla melko leppoista elämää. Toisaalta, eläminen kaupungissa ja nykyihmisen kiireiden parissa on tuonut koirien elämään hektisyyttä ja aivan uudenlaisia stimuluksia. Koiran elämä heijastaa siis vahvasti ihmisen elämää. Vaikka kuluttajat käyttävät nykyään suuria summia lemmikkiarkeen ja lemmikin hyvinvointiin, voi koska tahansa tulla eteen tilanne, jossa koiran käytösongelmat ja pelkotilat vaativat ammattilaisen apua.

Käytösongelmat ovat yleisin syy koiran terapiatarpeelle

Se, että koira ei saa sille luontaista ympäristöä kasvaa ja elää, johtaa toisinaan jonkinlaisiin käytösongelmiin. Jatkuva stressaaminen käy myös koiran voimavarojen päälle. Kaikki rodut eivät siedä nykypäivän ihmisen hektistä elämää, mutta toisaalta moni rotu on sellainen, joka kaipaa läheisyyttä ja yhdessäoloa ihmiseltä jatkuvasti. Käytösongelmaisen koiran kanssa on vaikea elää – yhtäkkiä arki alkaa pyöriä koiran ympärillä. Jotta ihmisen ja koiran stressin noidankehä saadaan katkaistua, on koiran omistajan aika ottaa yhteyttä koiraterapeuttiin.

Jotta terapeutti osaa auttaa koiraa ja omistajaa, tarvitaan prosessiin aikaa ja kärsivällisyyttä. Alkuun koiran oloa voidaan helpottaa terapian ja koirille tarkoitettujen lääkkeiden yhdistelmällä, mutta terapian jatkuessa lääkkeistä pyritään pääsemään eroon. Terapeutin täytyy päästä koiran ongelman alkulähteelle, jotta ongelmaa ja sen oireita voidaan lähteä purkamaan. Esimerkiksi neuroottisesti itseään raapivaa koiraa ei välttämättä tarvitse terapian avulla alkaa opettamaan pois raapimisesta, vaan siedättää koira alkuperäiseen stressiä ja ahdistusta aiheuttavaan tekijään.

Stressaantunut koira hyötyy terapiasta erityisen paljon

Koira, joka viedään terapiaan, on usein siis jollain tavalla ahdistunut, tai neuroottinen. Kaikkea pelkäävän koiran kanssa elämä voi olla todella haastavaa ja käydä myös omistajan hermojen päälle. Moni koiran omistaja ei edes pysty tarjoamaan täysin ärsykkeetöntä elämää koiralle, tai poistamaan stressin aiheuttajaa, vaikka haluaisikin. Koiraterapia toimii peruskouluttamisen ohella täydellisenä lisänä pelokkaan koiran siedätykseen.

Terapiassa käynyt koira oppii siedättymään pikku hiljaa erilaisille ihmiselämän asioille, eikä koira reagoi enää stressillä ja pelolla eri ärsykkeisiin. Jos terapian tarpeen aiheuttaja tiedetään, voidaan hoidossa keskittyä myös yhteen tiettyyn asiaan koiran elämässä. Siedättämällä koiran omistaja voi varmistua siitä, että yhteiselo rakkaan karvaturrin kanssa sujuu mahdollisimman hyvin. Erilaisiin ärsykkeisiin totutettu koira alkaa pitämään monia asioita mukavina eikä pelottavina – esimerkiksi touhukkaat juhlat, joissa PERUUKIT ja puvut sekä muut juhlakoristeet viuhuvat, sujuvat ongelmitta koiran kanssa, joka on oikeaoppisesti totutettu vilkkaisiin ihmismassoihin.

Koiraterapeutteja löytyy Suomesta useita. Erikoistumisaloja on monia: koiraterapeutit ovat erikoistuneet esimerkiksi ääniherkkiin lemmikeihin, kiputaustaisiin käytöshäiriöihin tai pelokkaisiin, epäsosiaalisiin tai muita koiria sietämättömiin koiriin. Oma rotuyhdistys voi osata auttaa oikean terapeutin löytämisessä, ja vinkkejä koirien terapeuteista kannattaa kysyä myös esimerkiksi eläinlääkäriltä.