Saako koira nukkua sängyssä?
Lemmikit ovat tärkeä osa perhettä, ja monessa perheessä myös niiden nukkumapaikat sijaisevat makuuhuoneessa. Esimerkiksi koiralla tai kissalla voi olla joko oma petinsä tai paikkansa makuuhuoneessa, tai sitten lemmikki voi nukkua omistajiensa jalkopäässä. Lemmikin nukkuminen sängyssä on varmasti yksi kiistellyimpiä lemmikkeihin liittyviä aiheita, sillä aihe todellakin jakaa mielipiteet. Osa ihmisistä ei voi edes kuvitella nukkuvansa ilman pörröistä perheen jäsentä, joka lämmittää varsinkin talvella myös mukavasti jalkoja sängyn jalkopäässä. Osalle ihmisistä lemmikin nukkuminen sängyssä on ehdoton ei ja tästä säännöstä ei jousteta missään tapauksessa. Toki on myös niitä ihmisiä, joiden kotieläin, esimerkiksi koira saa valita oman nukkumapaikkansa vapaasti ja se saattaa tulla nukkumaan sänkyyn, tai sitten ei. Mitä haittaa lemmikin, esimerkiksi koiran, nukkumisesta sängyssä sitten voi olla, jos minkäänlaista? Toki ilmiselvä haitta, jos se sellaiseksi halutaan lukea, on tietysti koirasta irtoavan karvan määrä. Tutkimuksissa on myös esitetty, että henkilön, jonka koira nukkuu samassa sängyssä, unenlaatu olisi heikompaa, kuin sellaisen, jolla lemmikki ei saa nukkua sängyssä.
Koira tuo lämpöä ja rentouttaa
Saako koira nukkua sängyssä vai ei? Tässä on kysymys, joka kannattaa ratkaista jo siinä vaiheessa, kun koira hankitaan. Eläimen opettaminen tavoille nimittäin on aloitettava heti, ja jos koira saa ensin nukkua sängyssä, mutta myöhemmin tämä kielletään, saattaa tavasta olla vaikeaa päästä täysin eroon. Johdonmukaisuus on siis tärkeää. Monen mielestä koiran kuuluu ehdottomasti saada nukkua sängyssä. Ihmiset voivat perustella tätä esimerkiksi sillä, että koiran läsnäolo rentouttaa, ja se voi tietysti myös esimerkiksi lämmittää jalkoja sängyn jalkopäässä. Totta kai osa ihmisistä myös saattaa yksinkertaisesti luovuttaa taistelun, kun koira kampeaa iltaisin sänkyyn kerta toisensa jälkeen. Myös koiran koko saattaa olla syy siihen, että se saa tulla sänkyyn nukkumaan. Usein pienille koirille voidaan antaa lupa isoa koiraa helpommin, aivan yksinkertaisesti jo siitäkin syystä, että iso koira vie totta kai huomattavasti enemmän tilaa kuin pienempi, ja leveäkin parisänky saattaa käydä ahtaaksi, jos suuren koiran on saatava nukkua sängyssä. Koira saattaa myös tuoda ihmisille turvallisuuden tunnetta vartioidessaan omistajiensa yöunia. Koiran nukkumisella sängyssä voi olla kuitenkin myös huonoja puolia.
Koiran nukkuminen sängyssä voi häiritä unia
Vaikka koira olisikin todella tärkeä osa perhettä, kannattaa silti aina itse harkita, onko sänky koiran nukkumapaikka. Päätöstä tehdessä kannattaa ottaa huomioon useampi seikka. Kannattaa ensinnäkin miettiä sitä, millainen nukkuja oma koira on? Osa koirista voi olla kovia pyörimään unissaan, ja tämä saattaa pahimmillaan häiritä myös omaa untasi ja herättää sinut useita kertoja yössä. Varsinkin pennun kanssa joudut todennäköisesti joka tapauksessa heräämään ainakin alussa käyttämään koiraa ulkona, joten kannattaa miettiä, jaksatko näiden lisäksi heräillä myös koiran liikkumiseen. Väite, että koiran nukkuminen sängyssä voisi vaikuttaa unenlaatuun, ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä eräässä tutkimuksessa koiran nukkumisella sängyssä todella havaittiin olevan yhteys heikentyneeseen uneen. Ero oli kuitenkin pieni. Toki kannattaa myös miettiä sitä, millainen nukkuja olet itse. Jos olet kovin herkkäuninen, kannattaa miettiä, ovatko Sängyt koiria varten? Vaikka koiran nukkuminen sängyssä olisikin mukavaa ja kotoisaa, jokaisen on itse tehtävä itselleen sopiva päätös tässä asiassa ja koulutettava oma koiransa sen mukaisesti.